Pippurimyllyä luotsaava Ravanttien perhe on pitkään ollut Varsinais-Suomen SPR:n yrityskannatusjäsen. Nyt pandemian keskellä jäsenyys tuntuu erityisen tärkeältä.

Syksy on pimentänyt kadut ja korona on ne tyhjentänyt. Kuka olisi viime jouluna arvannut, että tätä joulua valtio suosittelee viettämään ilman sukulaistapaamisia? Meillä Pippurimyllyssä on keväästä lähtien otettu valtion linjaukset ja asiakkaiden toiveet turvaväleistä tosissaan. Pöytiä oli puolet vähemmän normaaliin verrattuna, mikä tarkoittaa meillä 35:ttä asiakaspaikkaa. Se ei ole paljon se. Ruokaa annosteltiin aluksi henkilökunnan toimesta ja asiakkaiden vapaa liikkuminen ravintolassa jäi minimiin. Desinfiointiaineen kanssa kuljettiin pöydästä, kaiteesta ja ovenkahvasta toiseen. Kun kesäkuussa avasimme kahden kuukauden kiinniolon jälkeen, olimme pakahtua onnesta, kun asiakkaat palasivat takaisin patojemme ääreen! Iso kiitos uskollisille asiakkaillemme, jotka varmistivat perheyrityksen selviämisen ensimmäisen aallon yli! Keväällä jäivät juhlimatta niin ylioppilasjuhlat kuin muutkin valmistujaiset ja rippijuhlat. Nämä otettiin kuitenkin komeasti, mutta turvallisesti jälkijuhlintaan kesällä. Meillä on kovasti odotettu pikkujoulukautta, joka perinteisesti on ravintolalle se tuottoisin kausi. Odotukset vaihtuivat lievään pettymykseen, kun pandemia nosti päätään H-hetkellä. Yritämme pitää oman päämme ja mielemme korkealla ja tunnelmoida tätä vuodenaikaa niin hyvin kuin vain voi. Salissamme on hämyisä valaistus, johon tuovat tunnelmaa lyhdyt ja valoköynnökset. Tontut ovat levittäytyneet ympäri ravintolaa ja lasten tehtävänä on selvittää kuinka monta tonttua salista oikein löytyykään! Myös Hugon puolella koristeluun on panostettu ja jouluruokaa on tarjolla buffetlounaan muodossa. Vaikka tartuntoja ei tiettävästi ole juurikaan tapahtunut ruokaravintoloissa, niin on selvää, että kaikki alat ja alueet, joissa ihmiset kohtaavat toisiaan ovat nyt tarkkailussa. Voimme jokainen vain tehdä parhaamme suojataksemme toisiamme tartunnoilta, jotta ensi keväänä pääsemme juhlistamaan valmistuvia ja halaamaan toisiamme jouluna ilman kasvomaskeja. Ihmisiä ehkä pelottaa turvatoimista huolimatta tulla syömään ravintolaan, mutta mikäli paikanpäälle ei tulisikaan vielä, on lahjakortti oivallinen tapa tukea ravintolaa – kuten myös muitakin yrityksiä! Pippurimyllyn väki toivottaa kaikille ihanaa joulunaikaa ja parempaa vuotta 2021!

Kevätkaudella tapas-henkisille alkupaloille riittää kysyntää pääsiäispöydässä tai vaikkapa ylioppilasjuhlissa. Riimihärkä on klassinen ja maukas alkupala, joka tuo juhlantuntua sekä varmasti herättää keskustelua reseptinkeräilijöiden keskuudessa. Jos haluat tietää, miten Pippurimyllyn Matti riimihärkänsä valmistaa, pysy kanavalla. Ravanttien huushollissa riimihärkä kuuluu nimittäin myös joulupöytään, joten reseptiä on koeponnistettu vuosien varrella huolella ja hartaasti. Hyvää on siis luvassa. Mainion reseptistä tekee myös se, että se on lisäksi laktoositon ja gluteeniton, jos erityisruokavalioita on otettava huomioon. Mutta päästetäänpä itse kokki ääneen!

Pippurimylly on palvellut paikallaan pitkään. Ensi heinäkuussa ravintola täyttää 44 vuotta. Martinmäkeläisenä maamerkkinä tutuksi tullut rakennus on nähnyt paljon. Ravintoloitsija Osmo Ravantti muistelee Pippurimyllyn tilojen historiaa lämmöllä. Asunto-osakeyhtiö Kuninkaankartanonkatu 10 suunniteltiin ja rakennettiin heti sotien jälkeen. Vuonna 1949 valmistuneen rakennuksen piirsivät arkkitehdit Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Se oli yksi ensimmäisistä suurista sodan jälkeen rakennetuista kerrostaloista – peräti kuusikerroksinen. Edistyksellistä tekniikkaa edustivat muun muassa hissi ja koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä. Mutta toisin kuin nykyajan elementtitalot, oli tämä paikalleen käsin muurattu. Alkuvaiheessa tiloissa toimi Turun Vanun laitakaupunkitavaratalo, sitten ompelimo, kunnes tiloihin avattiin mannermainen Mantti-ketjun kahvila, jossa normaalikoulun nuoriso ramppasi ahkerasti limonadilla. Korttelissa palvelivat niin kirjapuoti kuin lihakauppakin. Aikalaiset muistavat, että keskioluen vapautuminen 1968 oli suomalaisessa ravintolakulttuurissa eräänlainen vedenjakaja. Osmo muistelee, että ennen Pippurimyllyn aikaa tiloissa toiminut baari oli monen muun keskiolutkievarin tapaan saanut levottoman maineen. Tähän oli kuitenkin luvassa muutos. Vappuna 1974 kaljakuppila sulki ovensa ja tiloja alettiin remontoida vaatimattomin varoin mutta reippaassa talkoohengessä. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Pippurimylly avasi ovensa. Samalla myös ravintolan alakerrassa palveli kuuluisa Turun ensimmäinen pizzauuni. ”Töissä meillä oli tuolloin paljon kansainvälistä ja akateemista väkeä, nykyisiä tohtoreita ja professoreja”, Osmo naurahtaa. Vuosikymmenten saatossa tiloja laajennettiin ja remontoitiin muutamaan otteeseen. Myöhemmin pizzauuni siirtyi yläkertaan, muun keittiön kylkeen. 80-luvun lopulla koko keittiö muutti peremmälle kerrostalon nurkkahuoneistoon, jolloin asiakaspaikkojakin tuli lisää. Hieman tämän mylläkän jälkeen Pippurimyllyn alakertaan Säästöpankin tiloihin avattiin Kortteliravintola Hugo. Muistona vanhasta pankista on jäljellä yhä kaksi holvia. Toisen holvin turvissa on yhä mahdollista syödä lounasta tai vaikka pelailla tietovisaa. Kortteliravintola Hugo sai nimensä arkkitehti Harmian mukaan. Sen Osmo kuitenkin tunnustaa, että myös aikanaan suosittu Hugo-viini myötävaikutti nimivalintaan. Mutta mistä moni muistaa Pippurimyllyn tilat aivan erityisesti? Useimmalle mieleen juolahtanee salin kaareva katto, tynnyriholvi. Sen ansiosta ravintolassa on ruuhkaisenakin päivänä tilaa ja ilmaa. Se juuri on tärkeää, sillä tuleehan moni ravintolaan rauhoittumaan, rentoutumaan ja unohtaakseen arkiset kiireensä. Kenties arkkitehdit Harmia ja Baeckman toivoivat rakennusta suunnitellessaan, että tilat löytäisi jokin Pippurimyllyn kaltainen ravintola.

Pippurimyllyn isäntäväellä on tapana käynnistää kesä kunnon juhannusjuhlilla kotitalollaan Mynämäki-cityssä. Paikalle saapuu perheen lisäksi iso porukka kavereita perheineen. Ideana on, että juhlien aluksi jokaiselle vieraalle arvotaan rooli ruuanlaitossa. Tätä seuraa usein hauska kokkisotahenkinen mittelö siitä, kuka hoitaa oman vastuualueensa parhaiten. Tänä vuonna kattaukseen haluttiin mukaan myös yksi tavallisesta poikkeava makupala. Kun idea grillatusta naudankielestä esiteltiin vieraille, reaktiot vaihtelivat yllätyksen ja innostuksen välillä. Useampi ei ollut kieltä aiemmin maistanut saati valmistanut, joten päällimmäinen kysymys oli tietysti, mitä tästä oikein tulisi? Emme kuitenkaan pidä teitä jännityksessä. Hyvää tuli. Kaikki meni. Kieli vei mennessään! (Ainoastaan lapset kieltäytyivät herkusta yksimielisesti. Ehkä tämäkin vielä muuttuu, kun muutama vuosi kuluu.) Näin valmistat naudankieltä grillissä Matti Ravantin tapaan: 1. Huuhdo kieli ja laita se kattilaan. Täytä kattila vedellä siihen asti, että kieli peittyy. Lisää sitten mausteet ja muut ainekset. Kattilaan menee: 1,5 rkl suolaa 1 rkl kokonaisia mustapippureita 1 rkl kokonaisia valkopippureita 2 kpl laakerinlehtiä yhden sitruunan mehu ja raastetut kuoret pari porkkanaa yksi sipuli pala palsternakkaa 2. Keitä kieltä noin 3–4 tuntia. Voit kokeilla tikulla kypsyyttä. Kieli on kypsää, kun tikku uppoaa helposti lihaan. 3. Kuori kieli lämpimänä. 4. Kieli voi jäädä jäähtymään omaan liemeensä. Voit jättää kielen liemeen odottamaan seuraavaa päivää tai leikata sen viipaleiksi vielä samana päivänä. Viipaleet saavat olla ohuita, noin 1 sentin paksuisia. (Tai halutessasi voit leikata tuhdimpia viipaleita. Kunhan maistuu!) 5. Pistä grilli kuumenemaan. Öljyä viipaleet kevyesti ja mausta suolalla ja pippurilla. Kieli ei vaadi kovin pitkää grillausaikaa. Riittää, kun otat kauniit pinnat. Kielen kaveriksi kelpaa mainiosti wasabi- tai piparjuurimousse ja vaikka keitinliemestä siivilöity kastike. Miksei myös kaprisvoi? Tehdään kaikki! Kastike keitinliemestä: Kuumenna lientä reilu puoli desiä per syöjä. Suurusta: sekoita maissitärkkelys ensin erikseen veteen ja vasta sitten kastikkeen joukkoon. (Tarkat ohjeet suurustamiseen löydät vaikka Maizena-purkin kyljestä.) Lisää kiva loraus kermaa. Tarkista onko maku kohdallaan. Kaprisvoi: n. 150 g voita 1 purkki valutettuja kapriksia valkosipuli kynsi 1tl sitruunamehua Anna voin lämmetä hieman, jotta sitä on helpompi työstää (älä kuitenkaan sulata). Sekoita ainekset keskenään vaikka puuhaarukalla. Aivan tasaista seoksesta ei tarvitse tulla. Valmis massa rullataan leivinpaperin sisään ja jäähdytetään uudelleen jääkaapissa, jotta se jähmettyy ja on helpompi leikata napeiksi. Wasabimousse: 1 dl vispikermaa vispattuna. Vispikerman sijasta voit halutessasi kokeilla turkkilaista jogurttia (1,5 dl). reilu rkl wasabitahnaa tai piparjuuritahnaa (maun mukaan) hiukan sokeria (maistele!) suolaa ja pippuria (maun mukaan) Tee niin kuin meillä: jaa ruuanlaittotehtävät arpomalla. Ruuanlaittaminen kimpassa on kivaa ja työpareja sekoittamalla siitä tulee vielä hitusen jännempää. ☺ Hauskoja ja maistuvia grillihetkiä uusien kokeilujen parissa!

Viime juhannuksena Pippurimyllyn Matti vinkkasi blogissamme grillireseptinsä. Voit lukea reseptin täältä. Silloin laitettiin possun ulkofileetä. Tänä jussina reseptikirjaansa raottaa vuorostaan kokkimme Jukka. Jukka, kuten moni muukin, viettää juhannuksensa perheen kanssa grillaillen. Ja jotta grillaaminen ei menisi ihan pelkäksi suorittamiseksi, vaan välissä ehtisi seurustelemaankin, on tärkeää, että resepti on sopivan armelias. Jukan ehdotus juhannuksen grillailuihin on rimpsuluuresepti. Sitä grillaillessa rauhalliseen jutusteluunkin jää aikaa. Kokeile vaikka! Grillatut rimpsuluut Jukan tapaan Ensin marinoidaan rimpsuluut eli possunkylki. Omaan makuun sopivan marinadin saa kokeilemalla ja yhdistelemällä ihan perusmausteita. Jukka itse laittaa marinadiin öljyä, suolaa, sokeria, itse tehtyä tomaattikastiketta (tai ketsuppia) ja yrttejä kuten timjamia ja rosmariinia. Liha saa marinoitua yön yli, mutta kiireisemmälle grillaajalle riittää lyhyempikin marinointi. Säästä osa marinadista paistamista varten. Grillissä saa olla mieto lämpö. Hiiligrillissä kevyt hiillos riittää. Marinoituja rimpsuluita grillataan kypsiksi välillä marinadilla sivellen. Lihan voi kääntää, kun se alkaa ottaa väriä ja hiillokseen alkaa tipahdella roihahtelevia rasvapisaroita. Lisukkeeksi Jukka suosittelee grillattuja perunoita. Näin ne valmistuvat: Kääri perunat yhteen folionyyttiin. Kääreeseen voit halutessasi lisätä tuoretta tilliä, voita ja hiukan suolaa. Parhaan tuloksen saat uusilla perunoilla. Laita perunanyytti kypsymään hiilien sekaan ritilän alle tai ritilän päälle hiilloksen kuumuudesta riippuen. Kaasugrillissä perunat valmistuvat parhaiten ritilän päällä hitusen kovemmalla liekillä kuin rimpsuluut. Kypsennysaika on noin 20 minuuttia, mutta vaihtelee perunoiden koon mukaan. Kokeile kypsyys tikulla. Tehtäisiinkö vielä mukaan maukas coleslaw? Toki! Leikkaa ronskeiksi suikaleiksi porkkanaa, varhaiskaalia ja omenaa. Varhaisvihannekset menevät vähän isompinakin kuutioina. Lisää vielä majoneesia, viinietikkaa, suolaa ja pippuria. Sitten sekoitetaan! Ja voilà! Talon tapaan myös kastikkeen on oltava kunnossa. Raikkaan tulinen kastike syntyy näin: Sekoita keskenään 200 g turkkilaista jogurttia, hyppysellinen suolaa, 2 tl sokeria ja hippu mustapippuria. Silppua hitusen tuoretta korianteria, puolikas punasipuli ja chiliä (1 mieto chili tai puolikas vahva). Sekoita silppu jogurtin ja mausteiden sekaan. Maista ja lisää tarpeen tullen suolaa, sokeria tai mustapippuria. Anna maustua rauhassa, jotta chilistä irtoaa makua ja väriä. Ruokajuomaksi raikasta olutta grillimestarin oman valinnan mukaan. Pippurimyllyn väki toivottaa herkullista juhannusta − satoi tai paistoi!

Kesän lähestyminen on varma merkki siitä, että Pippurimyllyn henkilökunnan pikkujoulut ovat nurkan takana. Tämä ei ole lainkaan vieras käytäntö maamme ravintolatyöntekijöille. Onhan vanha sanonta sikäli erehtymätön, että rautaa on totisesti taottava silloin, kun se on kuumaa. Silloin kun muu kansa juhlii pikkujouluja, pyörivät ravintolat täydellä kapasiteetilla. Pippurimylly palvelee 359 päivää vuodessa. Ravintola on siis kiinni käytännössä vain jouluna ja juhannuksena satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Kun eräänä toukokuisena päivänä ravintolan keittiössä tehtiin vuotuisia huoltotoimia, padat saivat hetkeksi jäähtyä. Myös henkilökuntamme ripusti essunsa ja kokinhattunsa päiväksi naulaan. Koitti aika kirmata pikkujoululaitumille. Tilausbussi poimi innokkaat juhlijat ravintolan kotikonnuilta Martinmäestä. Puolen tunnin köröttelyn jälkeen linjuri pysähtyi Hämeen Härkätien pientareelle, Paimionjoen varrelle. Sitten alkoi tapahtua. Edessä avautui Silver Riverin seikkailumetsä lukuisine haasteineen, joista ravintolan väen oli selviydyttävä. Sauna sai vielä odottaa…

Ravintolatyön hulinassa varttuneelle ravintoloitsijaperheen kasvateille tarjoutuu ennemmin tai myöhemmin tilaisuus myös itse tarttua kauhaan − tai ainakin tiskiharjaan. Minulle Pippurimyllyn keittiön ovet aukenivat 80-luvun loppupuolella. Ikää oli tuskin sallitut 14 vuotta, ja taidotkin vähän niin ja näin, mutta into päästä tiskaamaan oli kova. Pääsisin olemaan hyödyksi, näyttämään, että pärjään. Minusta tulisi osa ravintolan tiivistä työyhteisöä. Toki toinenkin houkutin poltteli mielessäni ‒ ensimmäisen oman palkan saaminen. Teini-ikäinen ei tienaa säästääkseen vielä kaukaiselta tuntuvaa tulevaisuutta varten. Ei mieti asuntosäästämistä eläkkeestä puhumattakaan. Hän tietää täsmällisesti, mihin jokaisen tienaamansa markan aikoo käyttää ‒ jo kauan ennen kuin työtä on tehty minuuttiakaan. Minullakin oli tiedossa eräs tarkasti rajattu sijoituskohde: tuolloin äärimmäisen muodikkaat 600 markan Ecco-purjehduskengät. Summa, joka vastasi yllättävän tarkasti kahden viikon palkkaani ja äitini Helenan lupausta maksaa puolet noista toiveitteni kengistä. Sattumaako? Houkutteleva yhtälö joka tapauksessa. Tiskasin ensimmäiset viikkoni kainalot märkinä. Vastuualueeseeni kuului myös perunankuorinta, jossa kehityin alkuhankaluuksien jälkeen varsinaiseksi virtuoosiksi. Uurastuksessa minua motivoi ajatus siitä, että kohta haaveitteni kengät olisivat minun. Saisin samanlaiset kengät, kuin olin nähnyt suosikkiyhtyeeni Bogart Companyn Ressu Redfordilla. Sitten kelpaisi! Tällaisia asioita mietiskelin saippuaveden roiskeiden ja perunankuorten siipaleiden tipahdellessa työkengilleni. Haaveilu kannatti. Kesän viimeisen työpäivän päätteeksi astelin polleana Pippurimyllystä tuliterät Eccot jalassa. Kuninkaankartanonkadun puoleisesta rappukäytävästä ulos loikatessani edestäni kulki kummallisen tuttu, tuuheahiuksinen herrasmies. Kun hoksasin, kehen olin törmännyt, oli myöhäistä tekeytyä rennon viileäksi. Tunsin punan leviävän poskilleni. ”Makeet kengät!” Ressu huikkasi minulle jalassaan samanlaiset purkkarit. Nuo Eccot kävelin puhki varmaan jo samana syksynä, mutta muisto ensimmäisen työrupeaman huikeasta päätöksestä jäi mieleen. Näitä yllätyksiä on ravintolatyö täynnä. Siinä kai yksi syistä, miksi nousen mielelläni töihin joka aamu kello 4.49. Törmäillään! Viljo Ravantti toimitusjohtaja Ravantit Oy