Elokuinen sunnuntaiaamu valkeni sateisena. Viljo ja Matti ajoivat Turusta kohti Messilää ja Finlandia-maastopyöräkisoja. Tarkoituksena oli osallistua kisoihin ja voittaa ‒ ainakin itsensä. Moottoritiellä tuulilasinpyyhkijöille riitti sen verran töitä, että tuleva pyöräilykoitos alkoi jo hiukan jännittää. Mieltä päätettiin rauhoittaa sämpyläkahveilla Ykköspesän kahviossa. Ehkä sadekin huoltoasemaseisahduksen aikana vaimenisi.
Sadetanssi ja juustosämpylät tekivät tehtävänsä, sillä Messilään saapuessa taivas osoitti jo leppymisen merkkejä. Kaikesta huolimatta kännykän pessimistinen sääennuste lupasi itsepintaisesti ukkosta ja kaatosadetta. Juuri kun sadevermeet oli saatu puettua päälle, taivas aukesi. Kelin kuivuessa pyöräilyinto koheni entisestään. Hyvä niin, edessä olisi 36 kilometriä pitkä kisataival.
Kisakuntoa Ylläkseltä ja Gardajärveltä
Kisaan ilmoittautumisen jälkeen jäi sopivasti aikaa virittäytyä tunnelmaan seuraamalla juniorien lähtöä. Kengännauhoja kiristellessä ja nestettä tankatessa muistuivat mieleen omat lapsuusvuodet pyörän satulassa. Nyt taitojaan koetteli nuorempi sukupolvi, jonka oli hyvä kasvaa lajin pariin Finlandia-kisojen puitteissa.
Matti ja Viljo tuumailivat ennen lähtöä, ettei tämänpituinen reitti ehkä maantiepyörällä tuntuisi missään, mutta haastavassa maastossa urakka tulisi olemaan todella vaativa. Salpausselän kumpuileva maisema aukesi edessä ja oli selvää, että jaloille tulisi enemmän töitä kuin tutuilla varsinaissuomalaisilla vakioreiteillä.
Onneksi molemmat veljeksistä olivat treenanneet korkeanpaikanleireillä, kumpikin tahollaan. Viljo oli käynyt hakemassa tuntumaa haastavaan maastoon Gardajärven jylhiltä vuorilta. Vaikka kyseessä oli pohjimmiltaan ollut kulinaarinen ekskursio, oli myös pyöräilylle jäänyt aikaa. Matti puolestaan oli ottanut pyörällään mittaa Yllästunturin rinteistä. Lapin soilla hehkuneet lakkaesiintymät houkuttelivat poimimaan, mutta hyttyspilvet kannustivat pitämään vauhtia yllä.
Kisakunnon puutteesta Messilän koitos ei kummallakaan jäisi kiinni. Kalustokin oli kunnossa ‒ kiitos Nummen Pyörän. Matti oli Trek Remedyn polkimissa, Viljon valinta puolestaan oli Trek Fuel EX.
Jylhiä maisemia ja varikkopysähdyksiä
Starttipistoolin kajahtaessa jännitys väistyi adrenaliinin tieltä ja kisaajat pääsivät matkaan. Vaikka kyse olikin veljellisestä kisailusta, tunnelma sai polkemaan normaalia kovempaa. Alkuruuhkan ajan edettiin letkassa, eikä ohituspaikkoja juuri tullut. Viiden kilometrin jälkeen suma alkoi helpottaa ja kisaajat pääsivät kukin kiinni omaan tahtiinsa.
Reitin varrella korkeuseroa oli 700 metriä. Lämpimässä säässä ajaessa tämä tiesi melkoista hikoilua ja ponnistelua. Tankkaus ja nestetasapainon säilyttäminen oli siis tärkeää alusta loppuun. Onneksi personal trainerin neuvot olivat tuoreessa muistissa.
Nautinnollisimmillaan kisa oli, kun tungos alkoi helpottaa. Energiaa oli vielä reippaasti, joten luonnosta ja maisemistakin osasi nauttia. Salpausselän korkeuksista levittyi panoraama auringossa välkkyvälle Vesijärvelle. Erityisesti tällaisina hetkinä tuntui, kuin ei olisi kisoissa ollut ensinkään.
Muuten tasaisesti ja hyvin sujunut kilpailu sai yllätyskäänteen, kun 25 kilometrin kohdalla Viljoa vastaan tuli pyöränsä kanssa pulaan joutunut kisaaja. Mies kyseli ohikulkijoilta ketjunkatkaisinta, joilla olisi saanut ketjunsa kuntoon. Viljolla oli mukanaan oikea työkalu, joten hän pysähtyi avuksi. Kisan henki on, että kaveria autetaan.
Kilpakumppanin pyörä saatiin kuntoon. Matka jatkui. Ketjurikosta kärsinyt mies ei ollut ainoa, jota tekniset ongelmat vaivasivat. Kivikkoisilla poluilla renkaita meni monella. Matin ja Viljon pyörät kestivät rääkkiä kuitenkin hyvin ja kilometrit taittuivat. Reitti oli kiinnostava ja sopivan haastava ajaa. Polut olivat säähän nähden kohtuullisen kuivia mutta juurakot liukkaita. Oli välissä kosteikkojakin muistuttamassa horisontissa parveilevista sadepilvistä.
Ravintoloitsijoille tankkauspisteet jäivät totta kai mieleen. Tarjolla oli asiantunteva kattaus muun muassa rusinoita, energiajuomaa, banaaneja ja suolakurkkuja. Eväspisteiden pitäjät olivat mielissään, kun ruoka kelpasi. Näin takaisin kannettavaakin jäi vähemmän.
Polttaako reisiä vai pakaroita?
Matti oli päässyt jo alussa isomman porukan ohi, joten veljekset ajoivat kumpikin omaa tahtiaan alkutungoksessa erilleen ajauduttuaan. Tänne ei tultu sijoituksia hakemaan, vaan katsomaan, mihin kunto riittäisi. Mutta eihän takaraivossa sykkivälle kilpailuvietille mitään voinut. Ohittaessa (ja ohitetuksi tullessa) oli paikallaan vaihtaa muutama kommentti kilpakumppanin kanssa. Polttaako reisiä vai pakaroita? Vai molempia? Tekniikkaa oli hiottu haastavammissa maastoissa sen verran, että juurakoissa, kivikoissa ja laskuissa pääsi iskemään ohi, mutta tasaisemmilla osuuksilla piti vain pyrkiä sinnittelemään joukon mukana.
Nousut olivat taas oma lukunsa. Viisi kilometriä ennen maalia vastassa oli jyrkähkö, loputtomalta vaikuttava nousu. Renkaan kuviot täyttyivät mudasta ja alkoivat jarruttaa menoa. Kävi selväksi, että ratamestari oli suunnitellut tästä osuudesta kisan loppukoitoksen. Kun maalisuora viimein alkoi häämöttää, oli kummallakin veljeksistä mielessä vain yksi asia: onneksi ei ilmoittauduttu täyspitkään kisaan, jossa reitti olisi kierrettävä kahdesti.
Maalissa juhlitaan itsensä voittaneita
Kun kisasaunat oli saunottu ja kisajärjestäjän tarjoamat lihakeitot nautittu, alkoi uupuneisuus tehdä tilaa helpotukselle. Maaliin oli päästy. Taistelu oli maksanut vaivan. Mielessä hyrisi urakan jälkeinen euforia. Lihaskipu tulisi huomenna. Nyt päällimmäisenä oli voittajafiilis, sijoituksesta piittaamatta. Mutta ei tätä rääkkiä enää ikinä uudestaan.
Ennen kotiin paluuta pyörät oli pestävä. Kaatosateessahan se sujui. Säiden suhteen oli käynyt satumainen tuuri. Pilvet olivat juuri ja juuri väistäneet kisat, mutta eivät metriäkään enempää. Kotimatkalla auton etupenkeillä istui kaksi raukeaa kilpailijaa. Sade pieksi tuulilasia. Tehtävänsä uskollisesti hoitaneet pyörät lepäsivät kyydissä kattotelineillä. Oli jälleen tuulilasinpyyhkijöiden vuoro urakoida.
Kartturin penkiltä hiljaisuuden rikkoi Matin kysymys: ”Ens vuonna uudestaan?”
”Joo.”