Samppanjaa ja 7-päiväisiä työviikkoja

| loka 17, 2016 | Osmo, Pippurimylly |

Samppanjaa ja 7-päiväisiä työviikkoja

Eräänä lokakuisena maanantai-iltapäivänä kortteliravintola Hugon alakerrassa istuu hilpeä parinkymmenen hengen seurue. Samppanjapulloja korkkaillaan. Humoristisia ja koskettavia puheita pidetään. Syystäkin, onhan kyse Pippurimyllyn ja samalla Ravanttien perheyrityksen ydinhahmon, Osmon 70-vuotissyntymäpäivästä.

Juhlaseurueessa kaikilla näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys Pippurimyllyyn. Osa on ollut mukana talkoissa 70-luvun remonteissa, ja toiset ovat sittemmin olleet varsinaisissa ravintolatöissä. Joku saattaisi vitsailla, että kenties juhlallisuuksissa onkin pohjimmiltaan kyse talkooväen kestitsemisestä.

Kun Osmolta kysyy, mistä kipinä ravintola-alalle syttyi, on syytä varautua kiehtovaan ja polveilevaan tarinaan, joka vie 60-luvun liftimatkoille, Euroopan laidoille, keittiöapulaisen pesteihin, rahtilaivan messiin ja eksoottisiin satamakaupunkeihin aina valtamerten tuolle puolen.

Kun historian sivuja aikansa kääntelee, löytyy ensikosketus ravintolatyöhön Pohjois-Walesista. Vuonna 1966 Butlin’s Holiday Camp tarjosi nuorelle keittiöapulaiselle korvaamatonta kokemusta. Siitä lähtien Osmo on ravintoloissa työskennellyt. Tänä vuonna juhlitaankin samalla hänen 50. vuottaan ravintola-alalla.

Noina viitenäkymmenenä vuotena myös suomalainen ravintolamaailma on muuttunut melkoisesti. Vielä 60-luvulla ravintolat olivat harvoin yksityisiä. Yleistunnelma oli usein melko jäykkä ja osittain silloisen alkoholipolitiikan sanelema. Nykyään meininki on noihin vuosiin nähden paljon rennompi. Yksi asia on kuitenkin säilynyt, nimittäin ravintoloitsijan työtaakka. Osmo muistelee Pippurimyllyn alkuvuosia, tai itse asiassa 70‒80-lukuja, kiireisinä. Päivät venyivät usein kymmentuntisiksi, ja seitsemänpäiväinen työviikko tuli tutuksi. Varsinaiset konttorityöt jäivät koti-iltojen harrastukseksi. Ne tehtiin niin kutsutulla vapaa-ajalla.

Mikä sitten on saanut jaksamaan tällaista tahtia? Tähän on helppo vastata. Työn ilo. Palava into ravintolatyöhön. Siinä lienee myös Pippurimyllyn salaisuus. Oma maku onkin ainoa oikea mittari ruokalistan laatimiseen. Sellaista ei muille tarjota, mikä ei itselle maistuisi.

Osmon työmotivaatio ei näytä hiipumisen merkkejä, vaikka omien sanojensa mukaan päivänsankari on jo käytännössä ollut eläkkeellä viime vuodet. Pojat, Viljo ja Matti, ovat jo hyvän aikaa sitten ottaneet vetovastuun perheyrityksestä. Vaikka Osmon työnkuva onkin muuttunut menneistä vuosikymmenistä, työviikko venyy yhä helposti seitsemänpäiväiseksi. Kevyt työtahti on suhteellinen kysymys. ”Ravintolan pyörittäminen on sellaista kimalaisen lentoa. Eihän niiden siipien pitäisi kantaa, mutta kantavatpa ne kuitenkin, kun tarpeeksi jaksaa räpytellä”, veistelee Osmo. ”Kiitoksia näistä vuosista kaikille asiakkaillemme. Hauskaa on ollut! Tervetuloa jatkossakin!”

Mutta entä ne syntymäpäiväjuhlat? Kun samppanjat ja tapakset on nautittu Hugossa, on illallisen aika. Syntymäpäiväseurue siirtyy yläkertaan Pippurimyllyyn, minnepä muuallekaan. Ravintola on auki normaaliin tapaan, mutta Osmo seurueineen saa vaihteeksi olla asiakkaan roolissa, vaikka vain ohikiitävän hetken.
Huomennahan on taas työpäivä.