Kieltä grilliin!

| heinä 13, 2017 | Pippurimylly, Reseptit |

Pippurimyllyn isäntäväellä on tapana käynnistää kesä kunnon juhannusjuhlilla kotitalollaan Mynämäki-cityssä. Paikalle saapuu perheen lisäksi iso porukka kavereita perheineen. Ideana on, että juhlien aluksi jokaiselle vieraalle arvotaan rooli ruuanlaitossa. Tätä seuraa usein hauska kokkisotahenkinen mittelö siitä, kuka hoitaa oman vastuualueensa parhaiten.

Tänä vuonna kattaukseen haluttiin mukaan myös yksi tavallisesta poikkeava makupala. Kun idea grillatusta naudankielestä esiteltiin vieraille, reaktiot vaihtelivat yllätyksen ja innostuksen välillä. Useampi ei ollut kieltä aiemmin maistanut saati valmistanut, joten päällimmäinen kysymys oli tietysti, mitä tästä oikein tulisi?

Emme kuitenkaan pidä teitä jännityksessä. Hyvää tuli. Kaikki meni. Kieli vei mennessään! (Ainoastaan lapset kieltäytyivät herkusta yksimielisesti. Ehkä tämäkin vielä muuttuu, kun muutama vuosi kuluu.)

Näin valmistat naudankieltä grillissä Matti Ravantin tapaan:

1. Huuhdo kieli ja laita se kattilaan. Täytä kattila vedellä siihen asti, että kieli peittyy. Lisää sitten mausteet ja muut ainekset. 

Kattilaan menee:

  • 1,5 rkl  suolaa
  • 1 rkl kokonaisia mustapippureita
  • 1 rkl kokonaisia valkopippureita
  • 2 kpl laakerinlehtiä
  • yhden sitruunan mehu ja raastetut kuoret
  • pari porkkanaa
  • yksi sipuli
  • pala palsternakkaa

2. Keitä kieltä noin 3–4 tuntia. Voit kokeilla tikulla kypsyyttä. Kieli on kypsää, kun tikku uppoaa helposti lihaan.

3. Kuori kieli lämpimänä. 

4. Kieli voi jäädä jäähtymään omaan liemeensä. Voit jättää kielen liemeen odottamaan seuraavaa päivää tai leikata sen viipaleiksi vielä samana päivänä. Viipaleet saavat olla ohuita, noin 1 sentin paksuisia. (Tai halutessasi voit leikata tuhdimpia viipaleita. Kunhan maistuu!)

5. Pistä grilli kuumenemaan. Öljyä viipaleet kevyesti ja mausta suolalla ja pippurilla. Kieli ei vaadi kovin pitkää grillausaikaa. Riittää, kun otat kauniit pinnat.

Kielen kaveriksi kelpaa mainiosti wasabi- tai piparjuurimousse ja vaikka keitinliemestä siivilöity kastike. Miksei myös kaprisvoi? Tehdään kaikki!

Kastike keitinliemestä:

Kuumenna lientä reilu puoli desiä per syöjä. Suurusta: sekoita maissitärkkelys ensin erikseen veteen ja vasta sitten kastikkeen joukkoon. (Tarkat ohjeet suurustamiseen löydät vaikka Maizena-purkin kyljestä.)

Lisää kiva loraus kermaa.

Tarkista onko maku kohdallaan.

Kaprisvoi:

  • n. 150 g voita 
  • 1 purkki valutettuja kapriksia
  • valkosipuli kynsi
  • 1tl sitruunamehua 

Anna voin lämmetä hieman, jotta sitä on helpompi työstää (älä kuitenkaan sulata). Sekoita ainekset keskenään vaikka puuhaarukalla. Aivan tasaista seoksesta ei tarvitse tulla.

Valmis massa rullataan leivinpaperin sisään ja jäähdytetään uudelleen jääkaapissa, jotta se jähmettyy ja on helpompi leikata napeiksi.

Wasabimousse:

  • 1 dl vispikermaa vispattuna. Vispikerman sijasta voit halutessasi kokeilla turkkilaista jogurttia (1,5 dl).
  • reilu rkl wasabitahnaa tai piparjuuritahnaa (maun mukaan)
  • hiukan sokeria (maistele!)
  • suolaa ja pippuria (maun mukaan)

Tee niin kuin meillä: jaa ruuanlaittotehtävät arpomalla. Ruuanlaittaminen kimpassa on kivaa ja työpareja sekoittamalla siitä tulee vielä hitusen jännempää.

Hauskoja ja maistuvia grillihetkiä uusien kokeilujen parissa!