Jouluvilinää Pippurimyllyn keittiössä

| joulu 21, 2016 | Joulu, Pippurimylly |

Joulusesonki on ravintoloissa melkoista hulinaa, eikä Pippurimylly ole poikkeus. Onneksi kiireestäkin selviää, kun henkilökunta on kokenutta. Meillä on jo harjoiteltu 42 joulua, joten alkaahan tämä jo pikkuhiljaa sujua.

Pidämme keittiön puolella aina reipasta tahtia yllä, jotta asiat ravintolan salin puolella sujuisivat saumattomasti. Sutjakkuutta tarvitaan aivan erityisesti näin joulukiireiden aikaan ‒ tietysti tyylistä ja tasosta tinkimättä. Kiireen ei koskaan ole tarkoitus välittyä pöytiin, vaan haluamme, että pikkujouluillallisista ja joululounaista nauttivat asiakkaamme saavat viihtyä rauhassa, kiireettömissä tunnelmissa.

Kun jouluaaton aattona ravintola viimein hetkeksi hiljenee, ja joulusiivous on keittiössä valmis, napsauttaa viimeinen lähtiessään valot pois. Siitä alkaa ravintolahenkilökunnan joulunvietto. Ja arvatkaa, mitä se tarkoittaa? No ruoanlaittoa tietysti! Ehkä kuitenkin hieman rauhallisemmalla rytmillä. Ravanttien perheessä joulupöytään kuuluvat perinteiset jouluruuat laatikoista kinkkuun. Hidasta kypsyttelyä ja rentoa nautiskelua.

Kovin pitkään emme kuitenkaan malta olla pois rakkaiden askartemme ääreltä. Pippurimylly ja Hugo avaavat ovensa lyhyen joulutauon jälkeen 27.12. Tervetuloa silloin taas nautiskelemaan ja viihtymään!

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta! Herkullista joulua ja onnellista uutta vuotta toivottavat,

Osmo, Viljo ja Matti

Pssst! Vuonna 2017 luvassa on uusia, herkullisia projekteja. Jaamme ilouutiset kernaasti kanssanne, kunhan aika on kypsä. Hyvän ruoan ystävien kannattaa siis pysyä kuulolla.